Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Odotusta

Paras joululahja jonka sain, oli koiranpeti, eli meille tulee pieni suloinen Cavalierin pentu keväällä, kunhan miehen hoidot on ohi, pentuhan ei saa olla lähellä kun saa noita hoitoja.Eihän tämä haukku ole vielä edes syntynyt, mutta odotus on ihanaa, saan taas lenkkikaverin. Itku minulta pääsi kun paketin avasin, mulla on vieläkin ihan hirveä ikävä meidän haukkuja, Liliä eritoten, hän oli niin ihana ja on Pomoakin vaikka oli äksy ja hyökkäilevä, mutta onneksi Pomolla on hyvä koti. Onhan muitakin ihania asioita tapahtumassa , Satu, nuorin tytär saa pojan maaliskuussa, Meimi saa pikkuveljen ja sitten todella tärkeää olisi se että mies taas voittaisi tuon syövän, se on hartain toiveeni.

4 kommenttia:

  1. Suloinen joululahja. Nyt vain odottelet pennun saapumista. Muutenkin toivotan kaikkea hyvää vuodelle 2013!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa odotusta sinulle ja voimia miehen sairauden kanssa!

    VastaaPoista
  3. Onnea Uudelle Vuodelle !
    Sinulla onkin monta mukavaa asiaa odotettavissa ja toivon sydämestäni että miehesikin asiat kääntyvät parempaan suuntaan ♥

    VastaaPoista
  4. Onnellisia tapahtumia tulossa, ihanaa.

    VastaaPoista