Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Vesivahinko






Meille sattui vesivahinko noin kolmekuukautta sitten keittiön putki vuosi ihan varkain, huomattiin kun laminaatti alkoi irvistelemään. Nyt vasta viime maanantaina aloitettiin korjaamaan, putki kyllä vaihdettiin aiemmin, nyt on viikon ollut hirveä meteli kun valtava kuivuri käy keittiössä, eikä ole edes ovea että saisi kiinni, ohut muovikalvo vaan. Keittiön virkaa hoitaa olohuone ja eteisaula, kyllä on pinna piukalla, niin olen tressannut että sain taas valtavan paiseen kainaloon, näistä paiseista olen kärsinyt yli kaksikymmentä vuotta ja käynyt kaikki mahdolliset lääkärit ja tutkimukset ja homeopaatit, rahaa on mennyt tuhottomasti, mutta apua ei vaan tule. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti