Sivun näyttöjä yhteensä
maanantai 31. joulukuuta 2012
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Odotusta
Paras joululahja jonka sain, oli koiranpeti, eli meille tulee pieni suloinen Cavalierin pentu keväällä, kunhan miehen hoidot on ohi, pentuhan ei saa olla lähellä kun saa noita hoitoja.Eihän tämä haukku ole vielä edes syntynyt, mutta odotus on ihanaa, saan taas lenkkikaverin. Itku minulta pääsi kun paketin avasin, mulla on vieläkin ihan hirveä ikävä meidän haukkuja, Liliä eritoten, hän oli niin ihana ja on Pomoakin vaikka oli äksy ja hyökkäilevä, mutta onneksi Pomolla on hyvä koti. Onhan muitakin ihania asioita tapahtumassa , Satu, nuorin tytär saa pojan maaliskuussa, Meimi saa pikkuveljen ja sitten todella tärkeää olisi se että mies taas voittaisi tuon syövän, se on hartain toiveeni.
Joulun tunnelmat
Kiitän teitä kaikkia jotka olette mulle postanneet ja toivotan kaikille oikein Hyvää ja Onnellista vuotta 2013.
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
lauantai 22. joulukuuta 2012
tiistai 18. joulukuuta 2012
Joulun odotusta
Heippa kaikille.
Olen ollut täällä hyvin vähän, on ollut kaikenlaista murhetta.
Itse olen sairastellut ja olin itsenäisyyspäivän illan ja yöllä sairaalassa hirveän vatsapoltteen takia, luultiin että on sydämestä johtuvaa kun alkoi polttamaan ylhäältä rinnasta, mutta ei ollut sydämessä vikaa, mutta ei se polte mennyt ohi, tosin ei niin rajua ollut, seuraavana päivänä menin omalle lääkärille ja otettiin kokeita, crp oli 31, maanantain olin labrassa ja kokeet osoittivat että haima-arvot oli koholla ja tulehdusarvot oli 56, joten ei kun uudestaan lääkäriin ja hän totesi että sappi mulla reistailee, tulehdusarvot oli kyllä laskenut 13:ta, olen nyt ollut sappipotilaan ruokavaliolla ja kivut on pysynyt pois ja painokin pudonnut yli kaksi kiloa. Huomenna taas labraan.
Ei tämä silti ole vielä mitään siihen murheeseen mikä tuli kun miehellä todettiin oikeassa keuhkossa syöpä, neljä vuotta sitten oli keuhkojen välikarsinassa ja soliskolossa ja ne saatiin pois sytostaatilla ja sädehoidolla, nyt alkaa sama rumpa uusiksi, ensimmäinen sytohoito on jo nyt torstaina. ja toinen viimeinenpäivä tätä kuuta, sitten on parin viikon tauko ja taas samat hoidot, näitä ilmeisesti kolme jaksoa ja sitten sädehoitoa.
Ei tämä joulun odotus taaskaan tunnu siltä kun joskus ennen,neljä vuotta sitten kun todettiin ne ekat syövät, niin lääkäri ilmoitti niistä joulun aatonaattona ja nyt viikko ennen joulua. Nyt täytyy vaan taas taistella ja voittaa tämäkin taistelu, eihän tässä voi muuta voi
ajatella.
Tuo pukki tuossa joulun toivotuksessa on meidän terassilla.
Vointia kaikille lukioille.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Isäni
Tässä minulle niin rakas isäni, tuon tarinan kirjoitin vuonna 2000 ja isäni oli nukkunut pois äitienpäivänä 1999. Olen kirjoittanut paljon lapsuuden muistoja isästäni, kai se on ollut jonkinlaista surutyötä.
Pienen tytön joulu
Oli joulukuinen lauantaipäivä, nainen seisoi pihalla ja
kuuli kuinka kappelin kellojen ääni kuului jostain kaukaa. Hänen mieleensä
muistui kesäinen lauantai runsas vuosi sitten, silloinkin kappelin kellot
soivat ja ne soivat hänen isälleen, joka nukkui pois äitienpäivän aamulla, isä
pääsi äidin luo.
Naisella tuli hirveä ikävä isää, hänen poskelleen vieri
kyyneleitä ja hän vajosi muistoissaan vuosikymmenien taakse erääseen jouluun.
Hän oli pieni tyttö ja odotti joulua kovasti, hän oli toivonut pukilta
kaunoluistimia ja oli niistä maininnut isälle ja äidille. Tähän asti hän oli
luistellut sellaisilla niin kutsutuilla ”suhareilla” Ne oli isä hänelle tehnyt.
Ne olivat sellaiset, joissa oli sahanterä laitettu väärinpäin sellaisiin
puisiin pohjiin ja sitten ne oli naruilla sidottu kiinni huopikkaisiin.
Nyt tyttö oli varma että pukki toisi hänelle oikeat
kaunoluistimet, sellaiset kuin naapurin tytölläkin oli. Jouluaatto koitti ja
isä lähti aamulla kuusta hakemaan, tyttö odotti innolla sen koristelemista,
vaikka eihän siinä paljon ollut koristelemista, jokunen hopeanauha, kynttilät
ja karamellit, mutta kaunis se oli. Tuli ilta ja tyttö kävi isän ja äidin
kanssa saunassa ja sitten syötiin ja sen jälkeen isä lähti pukkia vastaan, ”
että pukki osaa tulla meille eikä eksy” sanoi tytön isä. Hetken kuluttu, kun
tytön isä oli lähtenyt alkoi kuistilta kuulua kopinaa ja sieltähän se pukki jo
tulikin, tytölle tuli paha mieli kun isä ei ollut kotona kun pukki kävi. Kun
tyttö katsoi paketteja, niin samassa isä tuli kotiin ja ihmetteli,” että joko
se pukki ehti käydä, tuli varmaan toista tietä kun missä hän oli vastassa.”
Tyttö huomasi että ei hänelle ollut sellaista pakettia missä olisi voinut ne
luistimet olla. Hän avasi paketit, pettymys oli suuri, itku siinä tuli silmään,
eikä yhtään lohduttanut mollamaija, joka oli tosi hieno, eikä villasukat ja
lapaset ja mitä muuta pientä hän sitten saikaan. Isä koetti lohduttaa tyttöä,
että ei pukilla ollut varaa, ainakaan tänä vuonna antaa sellaisia luistimia ja sinä
tyttö luistelet niin hienosti noilla minun tekemilläni ja olet kaunein
luistelija, minkä isä on nähnyt. Sanat saivat kyyneleet kuivumaan ja tyttö
kapusi isän syliin, joka oli maailman paras paikka pienelle tytölle.
Sitte oli vielä edessä se luistelupäivä naapurin tytön
kanssa, miten tyttö kehtaisi mennä, kun oli tullut leuhkittua niistä
kaunoluistimista ja nyt menisi taas vanha ”suharit” jalassa. Tyttö meni
reippaana ja muisti isän sanat ja oli ylpeä niistä luistimista jotka hänen
isänsä oli hänelle rakkaudella tehnyt ja ajatteli vielä mennessään, että ei
naapurin tytön isä osaa tehdä yhtä hienoja kuin hänen isänsä. Ei se aina niin
hienoa ole jos saa kalliita ja kaupasta ostettuja, kyllä oman isän tekemät on
paljon paremmat, näin tyttö ajatteli kun hän Tapaninpäivänä käveli pellon
jäälle ja sanoi naapurin tytölle, että hän oli juksannut, ei joulupukki ollut
luvannut luistimia hän oli kuvitellut koko asian. Hauskaa heillä oli eikä
naapurin tyttö yhtään kiusannut, vaikka tytöllä ei kaunoluistimia ollutkaan.
Nainen havahtui, hänen oli kylmä ja kyynel oli jäätynyt
poskelle, mutta sydäntä lämmitti tuo lapsuuden muisto ja hän lähetti isälle
lämpimät kiitokset monesta kauniista lapsuuden joulusta ja muistakin päivistä.
Nainen lähti viemään kynttilää isänsä haudalle, tuo nainen olen minä, joka
kerran oli pieni ”suhari-tyttö”
lauantai 1. joulukuuta 2012
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Isänpäivä
Tämä on todella hieno Isänpäivä lahja Paulalta Isille, Kiitos
ja täytyyhän evp. postimiehen kyltissä torvi olla
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Syksyn loistoa
Laitoin tänään jo vähän terassia talvikuntoon, sammakko meni sisälle ja koira tuli ulos. Havut sain Paulan luota isosta kuusesta, että kiitos vaan vieläkin.
maanantai 8. lokakuuta 2012
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
Vihdoinkin
Vihdoinkin taas innostus kutomiseen iski, tässä naapurin tytölle ja pojalle
Nämä on Satun tulevalle vauvalle, Meimi saa siskon tai veljen maaliskuussa.
lauantai 8. syyskuuta 2012
Taivas Porissa klo 20.15-20.45
Oli pakko ottaa kuvia taivaasta ja pilvistä, oli kyllä niin julman- ja toisaalta kauniin näköinen taivas. ylhäällä vasemmalla ensimmäinen kuva ja sitten kaksi kuvaa kun taivas muuttui punaiseksi ja sen jälkeen tosi synkäksi. Aika mahtavaa,,,,, Kuvat kotini terassilta.
perjantai 7. syyskuuta 2012
Ihaa
Sai sentään tämän Ihaan valmiiksi, on sitten tökkinyt käsityön teko, selkäni kanssa olen saanut tapella ei lainkaan ota parantuakseen ja nämä sadekelit, voi että kun kaikkia paikkoja särkee, tuo fibro ei näistä keleistä pidä. Olen kyllä käynyt teidän kaikkien blogeissa, mutta niin saamaton olen ollut että en ole edes kommentoinut. Mun on niin ikävä Pomoakin, vaikka tiedän että olisi ollut mahdotonta sitä pitää ja tiedän että hänen on hyvä olla. Haluaisin niin itselleni Koiran, että olisi lenkkikaveri ja joka rakastaisi mua kaikkine vikoineni ja kremppoineni, mutta isäntä ei enää koiraa halua. Olen aika masentunut, nuo päivät kun Meimi on hoidossa menevät ihan kivasti ja mielikin on paljon pirteämpi. Anteeksi tämä valitus ja toivotan kaikille oikein mukavaa viikonloppua, vaikka ilma on jo niin syksyinen.
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Kids vestarit
Mikko Alatalo Porin Jazien Kids vestareilla.
Oli siellä mummikin mukana Satun, Meimin ja Samun kanssa
Oli siellä mummikin mukana Satun, Meimin ja Samun kanssa
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Lauantai aamulla
Mahtaako alkaa satamaan, on niin julman näköinen taivas
Pelargonia on Mummon ikkunalla, tämä kukka oli niin surkea kun sen ostin "halvalla" ja haukuin sen melkein heti, mutta sitten aloin kehumaan ja lannoitin ja nyt näin kaunis.
Hauskaa viikonloppua kaikille, se on Poriss Jazzit ny....

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
Nukelle
Innostuin pitkästä aikaa ompelemaan, värkkäsin vanhoista verhoista ja päiväpeitteestä Meimin nukelle petin.
sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
perjantai 29. kesäkuuta 2012
Raihnainen
Kyllä taas masentaa, kun selkä on niin mahdottoman kipeä, vähän aamulla yritin pölyjä pyyhkiä ja piti imuroida, mut ei tullu mittää, itkua väänsin kun kepin kanssa postilaatikolle klinkkasin. Tiedän että paljon pahempaakin on, mutta on tää mulla nyt niin raskasta, kun neljä kuukautta oon tästä kärsiny, joskus on vähän parempia päiviä ja sit ei muista että ei ala tekemään mitään raskasta. Eipä tässäå muuta voi kun tyytyä osaansa, on vaan niin masentava olo että mikään ei taas huvita. Mutta toivotan kaikille lukijoille oikein ihanaa viikonloppua.
lauantai 23. kesäkuuta 2012
Juhannusaamun kukkakatselmus
Paulalta saatu juhannusruusu aukaisi kukkansa juhannukseksi
Tein kukista pienen kimpun maljakkoon
Kivikkomaa rehottaa," tarttis varmaan tehdä jotakin"
Amppari hakee mettä kukista
Edellis talvena myyrät söivät syrenin aivan maata myöden, mutta nyt on noin kaunis
Tälläinen ilma on nyt Porissa, aurinko pilviverhon takana, asteita on silti +20
perjantai 22. kesäkuuta 2012
maanantai 18. kesäkuuta 2012
Äitienpäivä ruusu
Tämä Paulalta saatu ruusu on aivan erikoinen, uudet kukat on ihan erilaisia kun aikaisemmat
Mikähän kukka tämä on, onko oikein kasvatettu vai luonnosta tullut.
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
Arvoesineitä
maanantai 28. toukokuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)