Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joulun tunnelmat

Joulu sitten meni ja meillä se ei mennyt niinkuin ennen. Mies sai ensimmäisen sytohoidon torstaina ennen joulua, pari päivää meni ihan hyvin mutta sunnuntaina oli jo tosi huono olo ja aattona vielä huonompi. Hänellä oli noita joulupukki paikkoja seitsemän, meidän ystäviemme luokse, kyllä mies oli todesti, että miten hän jaksaa mennö, eikä lapsille voi tuottaa niin suurta pettymystä että pukki ei tule, no aloin kuitenkin häntä laittamaan kuntoon ,ensin kasvot ja sitten puku päälle ja tapahtui joku joulun taika hän piristyi ihan kuntoon ja lähti todella hyvin mielin, olemme olleet sitä mieltä että ylhäältä annettiin se voima että hän jaksoi mennä lasten iloksi. Aattoilta meni muutenkin aika hyvin, loppuillasta tuli hänelle taas se huono olo ja joulupäivä oli tosi huonona, mutta sitte tapanista asti ollut ihan hyvässä kunnossa. Olen iltarukouksessani lähettänyt kiitoksen tuonne ylös. Huomenna on toinen sytokuuri, mutta piempi kun se ensimmäinen. Mulla itsellä on joulu mennyt ilman herkuttelua, kaikkia minun herkkuruokiani en ole uskaltanut syödä, ettei ala sapettaa, on mennyt ihan hyvin kun olen noudattanut ruokavaliota, mutta kyllä on vähän ottanut päähän. Toivon vaan että nuo miehelle annettavat hoidot tehoaisi ja hän taas parantuisi se tässä nyt on suurin toive.
Kiitän  teitä kaikkia jotka olette mulle postanneet ja toivotan kaikille oikein Hyvää ja Onnellista vuotta 2013.

5 kommenttia:

  1. Mie uskon että Taivaan Isä antoi miehellesi sen hyvän hetken ja voiman käydä lasten luona.
    Rankkoja aikoja elätte,muistan teitä rukouksissa.
    Paremman uuden vuoden toivossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle, on hienoa lukea kirjoituksiasi, olet todella ihana ihminen,

      Poista
  2. Minäkin uskon että Taivaallinen Isä antoi Isille voimia käydä lasten luona. Ja uskon myös että Isi paranee♥ Harmitta kun ei voi kylään tulla kun tuo Markus on niin kipeänä ettei ole ikänä ollut. Kauhea räkätauti ja veri juoksee koko ajan nenästä. Yskii kun hevonen mutta kuumetta ei ole kovasti ainakaan enää. Aamulla oli jo vähän paramman oloinen. Toivottavasti menee ohi ilman lääkäriä. Kaikesta huolimatta toivon teille mukavaa ja lämpöistä loppuvuotta♥♥♥ Ja että ensi vuonna saisimme olla kaikki terveitä♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula ja minäkin toivon teille todella hyvää alkavaa vuotta ja toivota Markukselle paranemista.

      Poista
  3. Onnea ja voimin minunkin puolestani, olen Paulalta kuullut miten rankan asian edessä olette. Toivon sydämestäni, että kaikki menee hyvin ja uskonkin niin! Hyvää Uutta Vuotta teille!

    VastaaPoista